© 1 Tankki 2-4 ajattar. 5-6 Tihriini - Kiitos!
Kuvissa oleva hevonen ei liity sivuihin mitenkään.
The real horse in the photos has nothing to do with this page.
|

Yleisesti Ciannait FS eli tutummin vain Kiia on hieman säikky, mutta ystävällinen ja utelias ponitamma joka saa varovaisilla silmäyksillä tummanruskeilla silmillään paksujen, vaaleiden ripsien takaa hurmattua jokaisen nelijalkaisenkin miehen kuin kaksijalkaisenkin omalla upeudellaan. Satuhevoseksekin kutsuttu Kiia on hieman hermostunut, häsläävä neiti hoitoon laitossa ja ratsastaessa tammaa saa ja kannattaakin rauhoitella ahkeasti, sillä poni sattuu tosiaan olemaan sieltä hieman säikymmästä päästä ja selässä olija onkin kokenut useammnkin kuin kerran kovan maan kosketuksen kun Kiia on yht'äkkiä hypännyt metrin sivuun nähdessään pieniä vihreitä miehiä. Ei neidin käytöksessä kuitenkaan mitään vikaa ole, sillä Kiia on rauhallinen tuttujen ihmisten kanssa ja luottaakin näihin ja näin saadaan myös hieman epämiellyttävämmät tehtävät kuten jalkojen pesu, kengittäminen tai eläinlääkärillä käynti hoidettua siivosti. Kiia on sellainen pieni, maailmaa ihmettelevä ponipallero, joka tarvitsee sen yhden tai kaksi omaa ihmistä joihin voi luottaa, vaikka antaa muidenkin itseään hoitaa.
Hoitotilanteissa Kiia voisi kuvailla hieman rauhattomaksi persoonaksi, joka kuitenkin on niin kovin utelias että kaikki tuppaa menemään ihan vain pelkäksi sähläykseksi, joten tyttö kannattaa laittaa kiinni oltiin sitten karsinassa tai käytävällä, johon Kiian saa kätevästi kiinnitykseen molemmin puolin. Itse harjauksessa ei tamman kanssa olo sen kummempia ongelmia, mikäli vain muistaa olla tarpeeksi varovainen ja rauhallinen tekemisissään ettei neiti säikähdä turhaan. Kiian hoitoon kannattaa kuitenkin varata aikaa, sillä näinkin nuorella tammalla energiaa löytyy liiankin kanssa ja neiti sählää paikoillaan oltiin sitten karsinassa, käytävällä tai harjapuomillakin, varsinkin erilaisten asioiden töniminen, kaataminen ja maisteleminen ovat varsa-ajasta jääneitä tapoja joita Kiiassa vieläkin itää. Kuitenkin rauhallisuudella ja johdonmukaisuudella näistäkin selvitään ja harjauksen kuitenkin saa tamman kanssa varsin helposti loppuun. Pään harjaaminen on kuitenkin yksi asia jota tyttö inhoaa jalkojen pesun ohella ja siinä jos jossakin tulee ongelmia, mutta tästäkin selviää jälleen pitkillä hermoilla ja rauhallisuudella. Kavioiden puhdistus ja suojien/pinteleiden sujuu yleensä Kiian kanssa vaivattomasti, sillä neidillä ei ole mitään sen kummallisempaa näitä toimenpiteitä vastaan vaikka jalkojen pesusta ei pidäkään. Satulan ja suitsien laitto ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta, sillä satulan laitossa Kiia toisinaan yrittää väistää satulaa, vaikka ei satulaa kummemin "pelkää" tai sen jälkeen pullistelekaan kun satula on vain saatu selkään. Suitsien laitossa taas olla äärimmäisen rauhallinen, sillä pään herkkyyden takia voi olla aluksi ainakin hieman vaikeuksia. Kunnon tyttönä Kiia kuitenkin avaa suunsa kuolaimia varten ja hieman levottomana, mutta kuitenkin antaa laittaa suitset sitten lopuksi.
Kiian ratsastajan kannattaa olla tamman luonteen vastakohtaisesti rauhallinen ja tyyni, joka saa tytönkin hieman rauhoittumaan ja keskittymään turhilta säikähtämisiltä työn tekoon. Selkäännousussa Kiia on usein hieman rauhaton ja saattaakin pyörähdellä ja tepastella ympäriinsä jo ennen kuin ratsastaja on päässyt selkään. Pienten pidätteiden jälkeen tamma kuitenkin jää seisomaan paikoilleen, vaikkakin hieman jännittyneenä ja olisikin suositeltavaa säätää jalustimet ym. käynnissä jos mahdollista. Kiiaan kannattaa pyrkiä luomaan hyvä ote jo ensimmäisistä minuuteista lähtien, jotta tamman keskittyminen saataisiin ratsastajaan ja turhat hötkVHKRyt "ulkomaailmasta" minimoitaisiin. Kuten Kiia on jo tähän mennessä käynyt ilmi herkkänä ponina, myös ratsastaessa tytön kanssa avainasioita ovat tasainen käsi- ja istunta sekä ehdottomasti painoavut joilla osaava ihminen saa tämän toimimaan loistavasti. Kouluratsastukseen painottuvassa Kiiassa huomaa sen pienen eron kun kotikontu vaihtuu kisapaikaksi, sillä kovin niin hermostunut poni muuttu teräshermoiseksi rusettihaiksi, jonka ryhdikäs asento ja se tapa jolla Kiia itseään kantaa ja sulautuu yhdeksi ratsastajan kanssa on juuri se asia mitä varten räntäsateessa kentällä rämpiessä jaksaa vain jatkaa. Kotona näitä pelottavia kohtia ovat yhä kaikki rapina, ripinä ja kolina mikä maneesissa kuuluu, kentän viereisen metsikön eläimet ja muut yhtä kamalat asiat ja siksi ainakin maastoon on erittäin järkevää ottaa mukaan toinen, hieman rauhallisempi hevonen. Kiia on kuitenkin varsin mukava ratsastaessa, sillä tamma nauttii päästessään esittämään ihmisille osaamistaa ja upeita askelia, joita harva poni omaa.
|
Muita tunnettuja poneja Kiian suvusta:
iiei. Nerian Donald - KTK-I
iiee. Ruiskaunokin Kastehelmi - YLA2, KTK II, 2x irtoSERT
13.04.2007 - t. Bye Number 7 (i. Chareyn J, om. mers.)
25.08.2007 - t. Bye Tiffany (i. Rentukan Jeremy, om. Cayna)
Ciannait FS on tarjolla connemara- ja ratsuponijalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Kouluvalmennus 15.09.2007 Tumpelassa, valmentajana Cery.
Valmennuksen aiheena on kouluratsastus tasoilla helppo B - vaativa A.
Alku tunnista tamma oli levoton, mutta ratsastaja oli oikein rauhallisena ja hänen istuntansa oli valmennuksen parhaita, olen myös iloinen ettei ratsastaja säikytellyt tammaa kovalla kädellä, koska tämä neiti näytti siltä että olisi luultavasti pinkonut karkuun jos suusta oltaisiin yht'äkkiä vedetty. Käynti meni oikein kauniisti kun ratsu oli rauhoittunut, temmonvaihtelu tuntui sopivan parille kuin nyrkki silmään. Ravissa tamma taas hieman hötkVHKRi, mutta keskittyi hyvin ratsastajan apuihin ja myötäsi kauniisti. Tamma tarjosi muotoa halukkaasti, mutta herkkyyttään saattoi välillä säikähtää muodosta pois. Laukassa kaksikko näytti kuinka paljon ruutia pienessä ponissa voi olla, kun lisätystä laukasta tulikin kunnon neliä. Pari oli valmennuksen pienikokoisin, mutta eivät pelänneet jäävänsä alle.
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä ja kaikki kisat vanhasta kalenterista löydät täältä.
KRJ kouluratsastus (40 sij.)
16.03.2007 KRJ Etna - Lk 2 Helppo B - 3/30
16.03.2007 KRJ Toyala - Lk 1 Helppo B - 2/40
17.03.2007 KRJ Fiktio - Lk 2 Helppo B - 7/80
20.03.2007 KRJ Greans - Lk 1 Helppo B - 1/50
23.03.2007 KRJ Kingston - Lk 1 Helppo B - 4/50
23.03.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 1 Helppo C - 3/60
24.03.2007 KRJ Elgwir Arabians - Lk 1 Helppo C - 1/24
26.03.2007 KRJ Pikku-Mäki - Lk 1 Helppo C - 3/83
26.03.2007 KRJ Rasputiini - Lk 1 Helppo C - 1/50
26.03.2007 KRJ Rasputiini - Lk 2 Helppo B - 4/50
30.03.2007 KRJ Championtalli - Lk 1 Helppo C - 8/95
30.03.2007 KRJ Ruthless - Lk 1 Helppo C - 7/80
04.05.2007 KRJ Merenja - Lk 4 Vaativa B - 2/40
05.05.2007 KRJ Elgwir Arabians - Lk 3 Helppo A - 4/24
08.05.2007 KRJ FSRa - Lk 4 Helppo A - 6/54
09.05.2007 KRJ FSRa - Lk 4 Helppo A - 4/55
14.05.2007 KRJ Marjametsä - Lk 4 Vaativa B - 6/40
14.05.2007 KRJ Vaapukka - Lk 3 Helppo A - 2/30
14.05.2007 KRJ Conquérant - Lk 3 Helppo A - 5/40
16.05.2007 KRJ Huokaus - Lk 2 Vaativa B - 3/40
17.05.2007 KRJ Evensans - Lk 3 Vaativa B - 2/35
17.05.2007 KRJ Conquérant - Lk 4 Vaativa B - 4/40
18.05.2007 KRJ Toyala - Lk 2 Helppo A - 5/40
20.05.2007 KRJ Vieghen - Lk 1 Vaativa B - 7/50
22.05.2007 KRJ Rusina - Lk 3 Vaativa B - 7/60
24.05.2007 KRJ Balkenholika - Lk 2 Helppo A - 3/30
25.05.2007 KRJ Hilarius - Lk 4 Vaativa B - 2/40
27.05.2007 KRJ SR - Lk 5 Vaativa B - 1/30
27.05.2007 KRJ Tuli Pesä - Lk 5 Helppo A - 2/50
29.05.2007 KRJ Kuulto - Lk 3 Helppo A - 1/35
01.06.2007 KRJ Hevonhierakka - Lk 3 Vaativa B - 3/50
05.06.2007 KRJ Hiippalakki - Lk 3 Helppo A - 1/16
10.06.2007 KRJ Hiljaisuus - Lk 5 Vaativa B - 3/35
15.06.2007 KRJ Rusina - Lk 3 Vaativa B - 5/60
29.06.2007 KRJ Zener Arabians - Lk 5 Vaativa B - 6/95
12.07.2007 KRJ Retry Farm - Lk 4 Vaativa B - 7/50
15.07.2007 KRJ USVA - Lk 2 Vaativa B - 1/20
15.07.2007 KRJ Stall Adam - Lk 4 Vaativa B - 5/34
17.07.2007 KRJ Hampús - Lk 3 Vaativa B - 1/40
20.07.2007 KRJ Virnia - Lk 4 Vaativa B - 2/54
VVJ valjakkoajo (02 sij.)
30.06.2007 VVJ FSRa - Lk 3 Vaativa yhdistetty - 3/12
10.08.2007 VVJ FSRa - 3 Vaativa yhdistetty - 2/17
Näyttelyt ( )
03.04.2007 NJ CPY - Lk 2 Connemaratammat - LKV3 (KUMA, JS)
11.04.2007 NJ Pikku-Mäki - Lk 6 Connemaratammat - 6/11 (KUMA, JS)
21.04.2007 NJ St Cremello - Lk 6 Connemaratammat - jaettu LKV1 (KUMA, JS)
29.05.2007 NJ Bre - Lk 2 Connemaratammat - 5/9 (KUMA, JS)
16.06.2007 NJ Duls Connemaras - Lk 2 Connemaratammat - 6/9 (KUMA, JS)
26.06.2007 NJ Lime - Lk 4 Connemaratammat - 6/12 (-)